Tämänkertaisen vuodatukseni kirvoitti tämä reportaasi (pahoittelen IltaSanomat-linkitystä, mutta teksti on tällä kertaa oikeasti hyvä) Venäjältä. Monia jutun lukeminen pöyristyttää, ja syystäkin. Moni myös ajattelee: "Mitä suvaitsemattomuutta! Minä ainakin haluan suvaita homoja ja lesboja!"
Mutta oletteko koskaan miettineet, mitä termi "suvaitseminen" oikein pitää sisällään? Eikö siinä olekin ikävän metallinen, lievä ylhäältä päin kaadetun oman paremmuuden sivumaku? Että minä olen ikään kuin hiukan parempi, hieman moraalisempi, ihan himppasen avarakatseisempi ja vähän fiksumpi kuin nuo, mutta juuri näiden ominaisuuksieni vuoksi pystyn heitäkin suvaitsemaan? Kunhan eivät tule minun huudeilleni rakastamaan, niin olkoot. Omissa oloissaan, homosoimatta minua.
Nettiystäväni Susanna lausuu nasevasti: "antamalla toiselle oikeuden olla mikä on lunastaa itselleen saman oikeuden". Mielestäni on mentävä vielä pidemmälle ja todettava: ei ole minun asiani olla antamassa kenellekään olemassaolonsa oikeutta. Minä en ole sen parempi tai moraalisempi kuin naapurin Reiskakaan, ja jos Reiska haluaa rakastaa Kakea ja vaikka siinä sivussa hieman Irmaa ja Jussiakin ja jakaa heidän kanssaan elämänsä, sen ei pitäisi kerta kaikkiaan kuulua minulle piirunkaan vertaa. Silläkin uhalla, että kuulostan senaattori Catolta, totean vielä kerran: se, mitä aikuiset, päätäntävaltaiset ihmiset yhteisestä sopimuksesta ja suostumuksellaan puuhailevat makuuhuoneissaan (tai olohuoneessa / pesukoneen päällä / saunassa) ei kuulu kenellekään eikä ole keltään pois.
Edellisellä lauseella halusin muuten demonstroida yhtä kummallista ajattelun vääristymää, nimittäin sateenkaarisuhteiden ylenpalttista seksualisaatiota. Kuinka moni meistä, nähdessään miehen ja naisen käsi kädessä iltakävelyllä, alkaa heti automaattisesti pohtia, mitä kaikkea he mahtavat puuhastella ilman vaatteita? Aivan, ei nouse montaa kättä (ja pervot siellä takapenkissä, kädet alas). Toivottavasti mahdollisimman monelle on jo valjennut, että ihmissuhde on muutakin kuin seksiä. Melko usein se on kaikkea muuta - ja joillekin jopa pelkästään kaikkea muuta. Ihmissuhde on läheisyyttä monin tavoin, se on ottamista ja antamista, jakamista. Se on halua rakastaa, toisia toisinaan jopa enemmän kuin itseään.
Miksi sitten jonkun mieli kääntyy seksiin ja sen suorittamisen teknisiin yksityiskohtiin, kun näkee vaikkapa miesparin käyskentelemässä käsi kädessä samalla iltalenkillä? No siksi, kun tämä ihminen on päättänyt ylhäältä päin suvaita homoja, mutta tähän omahyväisyyteen ei aidosti liity minkäänlaista empaattisen myötäelämisen taitoa eikä halua tai edes kykyä ymmärtää rakkauden monimuotoisuutta. Ja mitä ei aidosti ymmärrä, se pelottaa. Pelosta syntyy torjunta ja vähättely, ja vähättelemällä rakkauskin redusoituu seksiksi ja suorittamiseksi. Tästä ei sitten enää olekaan pitkä matka uusnats...valkoisten lihaa syövien heteromiesten masinoimaan heil...miestenkeskeiseen käsitervehdyspäivään.
Seuraavan kerran kun olet suvaitsemassa muita, kehoittaisin sinua pysähtymään ja pohdiskelemaan motiivejasi. Ketä minä olen suvaitsemassa ja kuka olen suvaitsemaan? Voisiko humaanimpi ajatuskulku kuitenkin olla tämä:
Minä en halua suvaita. Minä haluan rauhan olla se, kuka olen. Sinä saat olla se, kuka olet, etkä tarvitse siihen lupaa minulta tai keneltäkään muulta. Minä saan rakastaa ja niin saat sinäkin, sillä rakkaus kuuluu perusihmisyyteen. Rakkauteen ei mahdu pahuutta.
tiistai 1. lokakuuta 2013
perjantai 20. syyskuuta 2013
Markkinatalous ja moraali eivät ole edes Facebook-kavereita
Kun jokin ryhmä yhteiskunnassa
ottaa elämäntavakseen rosvoamisen,
se luo ennen pitkää oikeusjärjestelmän,
joka oikeuttaa rosvoamisen,
ja moraalikoodiston,
joka ihannoi sitä.
- Frédéric Bastiat
Helsingin Sanomat uutisoi ensimmäisenä, että Nokian eroava toimitusjohtaja Stephen Elop kuittaa Nokian matkapuhelintoimintojen myynnistä Microsoftille yhteensä Nokialta ja Microsoftilta noin 19 miljoonaa euroa. Päiväpalkaksi muunnettuna tämä tarkoittaa, että Elopille, joka toiminnallaan suunnilleen puolitti Nokian pörssikurssin, maksetaan hänen jokaisesta työpäivästään Nokialla 17000 euroa.
Mikäli tämä kaikki on mielestäsi ok, voit suosiolla lopettaa lukemisen ja palata seuraamaan BB-talon tapahtumia. Jos sen sijaan mielestäsi jokin tässä nyt haisee, jatka toki lukemista.
Moraalilla tarkoitamme yleensä kokoelmaa käsityksistä oikeasta ja väärästä. Lapsena meille opetetaan moraalista käyttäytymistä siten, että ahkeruudesta ja hyvän tekemisestä meitä palkitaan ja väärän tekemisestä, "sääntöjen rikkomisesta" seuraa rangaistus. Markkinatalous näyttää sen sijaan aivan täysin irtautuneen tästä konseptista. Markkinatalouden ohjenuorina ovat röyhkeys, psykopatiaan saakka etenevä täydellinen empatiakyvyttömyys sekä häikäilemätön oman edun tavoittelu.
Yhdentoista Nokian-vuoteni aikana sain toki kannustinpalkkioita. Toisinaan puolen vuoden lähes ympärivuorokautinen raataminen (päivät töissä, illat puhelimen ääressä päivystämässä ja työmatkat päälle) palkittiin jopa muutaman tuhannen euron kannustinpalkkiolla. Ymmärrän, että suurin osa kovaa työtä tekevistä "taviksista" eivät milloinkaan voi edes haaveilla sellaisesta. Kolikon kääntöpuolella olikin itselläni sitten rajusti kärsinyt perhe-elämä ja lopulta tietynlainen loppuunpalaminen.
Mitä tekevät yritysten johtokunnat? Palkitsevat kerran toisensa jälkeen täysin epäonnistuneita yritysjohtajiaan miljoonien suuruisilla erorahoilla, bonuksilla, optioilla ja osakkeilla. Jokainen, joka vähänkään miettii asiaa, ymmärtää, että kukaan - toistan, ei kukaan - voi olla ansainnut mistään työstä ja vastuunkannosta 17000 euron suuruista päiväpalkkaa. Ai niin, pyydän oikeilta vastuunkantajilta anteeksi, kun käytin tuota sanaa nyt täysin väärässä yhteydessä. Aitoa vastuunkantoa ei voi olla se, että yritysjohtaja junailee kolmessa vuodessa suuryrityksen myyntikuntoon.
Kansanedustaja Ben Zyskowicz ihmettelee aivan aiheellisesti sitä, miten yritysjohtajalle voidaan erikseen maksaa töihin tulemisesta, siellä olemisesta ja töistä lähtemisestä ja toteaan samaan hengenvetoon, että jättibonukset ovat mahdollisia vain, koska yritysjohtajien palkitsemisesta päättävät toiset yritysjohtajat.
Katsoin toissaviikolla pysäyttävän Docventuresin talousdokumentin, jota voin lämpimästi suositella muillekin, jotka haluavat herätä ja haistaa kahvin tuoksun. Tuo dokumentti avasi omat silmäni näkemään, miten mätä nykyinen pankkijärjestelmämme (ns. fiat-järjestelmä) on. Englannissa tehdyn tutkimuksen mukaan iso osa ihmisistä luulee edelleen, että pankki toimii siten, että se lainaa edelleen asiakkaiden sinne tallettamaa rahaa. Näinhän ei ole vuosikymmeniin enää ollut, vaan nykyisessä pankkijärjestelmässä pankin "tulot" koostuvat lainojen velkakirjoista, joita vastaan pankit luovat tyhjästä bittirahaa, jota antavat sitten laina-asiakkailleen.
Fiat-järjestelmä on mahdollistanut saman ahneuden ja häikäilemättömän oman edun tavoittelun pesimisen koko pankkijärjestelmäämme. Onhan mahtavaa johtaa vailla omaa taloudellista vastuunkantoa liikelaitosta, jolla on lain sallima oikeus painaa omaa rahaa. Paitsi, ettei sen rahan tekemiseen tarvita edes painokonetta, riittää kun osaa painaa enteriä. Monopolia on varmasti kivaa pelata toisten rahoilla - ja jos kakka osuu tuulettimeen, niin tiedossa ovat joka tapauksessa miljoonaluokan erorahat. Koko fiat-järjestelmä on kuin valtava pyramidihuijaus, jonka huipulla pankkien ja suuryritysten johtajat ottavat Roope Ankan tavoin joka-aamuisia kultakylpyjään, ja jonka pohjalla istuvat tavikset, sinä ja minä. Ja mitä me teemme? Olemme näille pankeille raskaissa veloissa lähes koko elämämme ja maksamme korkoineen asuntolainaamme. Sillä ostimme asunnon, jonka hankintahinta on pompannut pilviin juuri samaisen järjestelmän ansiosta.
Nykyinen täysin holtiton ja suitsimaton markkinatalous ei edes ole sitä puhtaimmillaan, vaan se on pikemminkin suunnitelmataloutta, jossa tämän kaiken moraalittomuuden mahdollistavat kansalliset ja kansainväliset lait ja sopimukset. Valtiot suorastaan siunaavat sen rosvoamisen, mitä pankit ja suuryritykset harjoittavat. Onneksi on olemassa poikkeuksia, kuten Brasilia, jossa pankkien johtohenkilöt on tehty omalla taloudellaan osavastuullisiksi johtamiensa liikelaitoksen toiminnasta. Kuulemani mukaan tämä on rauhoittanut Brasilian rahamarkkinoita huomattavasti.
Voiko tällainen järjestelmä, jossa suurin osa maailman vauraudesta keskittyy muutaman prosentin käsiin, elää ja porskuttaa ikuisesti? Ei tietenkään voi, ja odotankin kauhulla sitä globaalia lamaa, mihin tämä valtava talouskupla pallomme syöksee sitten, kun se aikuisten oikeasti puhkeaa. Ainut toivonkipinä on, että sen maailmanpalon tuhkasta nousee uusi Feenix-lintu, joka lentäisi oikeudenmukaisemmin siivin kuin tämä nykyinen talouden haaskalintu.
ottaa elämäntavakseen rosvoamisen,
se luo ennen pitkää oikeusjärjestelmän,
joka oikeuttaa rosvoamisen,
ja moraalikoodiston,
joka ihannoi sitä.
- Frédéric Bastiat
Helsingin Sanomat uutisoi ensimmäisenä, että Nokian eroava toimitusjohtaja Stephen Elop kuittaa Nokian matkapuhelintoimintojen myynnistä Microsoftille yhteensä Nokialta ja Microsoftilta noin 19 miljoonaa euroa. Päiväpalkaksi muunnettuna tämä tarkoittaa, että Elopille, joka toiminnallaan suunnilleen puolitti Nokian pörssikurssin, maksetaan hänen jokaisesta työpäivästään Nokialla 17000 euroa.
Mikäli tämä kaikki on mielestäsi ok, voit suosiolla lopettaa lukemisen ja palata seuraamaan BB-talon tapahtumia. Jos sen sijaan mielestäsi jokin tässä nyt haisee, jatka toki lukemista.
Moraalilla tarkoitamme yleensä kokoelmaa käsityksistä oikeasta ja väärästä. Lapsena meille opetetaan moraalista käyttäytymistä siten, että ahkeruudesta ja hyvän tekemisestä meitä palkitaan ja väärän tekemisestä, "sääntöjen rikkomisesta" seuraa rangaistus. Markkinatalous näyttää sen sijaan aivan täysin irtautuneen tästä konseptista. Markkinatalouden ohjenuorina ovat röyhkeys, psykopatiaan saakka etenevä täydellinen empatiakyvyttömyys sekä häikäilemätön oman edun tavoittelu.
Yhdentoista Nokian-vuoteni aikana sain toki kannustinpalkkioita. Toisinaan puolen vuoden lähes ympärivuorokautinen raataminen (päivät töissä, illat puhelimen ääressä päivystämässä ja työmatkat päälle) palkittiin jopa muutaman tuhannen euron kannustinpalkkiolla. Ymmärrän, että suurin osa kovaa työtä tekevistä "taviksista" eivät milloinkaan voi edes haaveilla sellaisesta. Kolikon kääntöpuolella olikin itselläni sitten rajusti kärsinyt perhe-elämä ja lopulta tietynlainen loppuunpalaminen.
Mitä tekevät yritysten johtokunnat? Palkitsevat kerran toisensa jälkeen täysin epäonnistuneita yritysjohtajiaan miljoonien suuruisilla erorahoilla, bonuksilla, optioilla ja osakkeilla. Jokainen, joka vähänkään miettii asiaa, ymmärtää, että kukaan - toistan, ei kukaan - voi olla ansainnut mistään työstä ja vastuunkannosta 17000 euron suuruista päiväpalkkaa. Ai niin, pyydän oikeilta vastuunkantajilta anteeksi, kun käytin tuota sanaa nyt täysin väärässä yhteydessä. Aitoa vastuunkantoa ei voi olla se, että yritysjohtaja junailee kolmessa vuodessa suuryrityksen myyntikuntoon.
Kansanedustaja Ben Zyskowicz ihmettelee aivan aiheellisesti sitä, miten yritysjohtajalle voidaan erikseen maksaa töihin tulemisesta, siellä olemisesta ja töistä lähtemisestä ja toteaan samaan hengenvetoon, että jättibonukset ovat mahdollisia vain, koska yritysjohtajien palkitsemisesta päättävät toiset yritysjohtajat.
Katsoin toissaviikolla pysäyttävän Docventuresin talousdokumentin, jota voin lämpimästi suositella muillekin, jotka haluavat herätä ja haistaa kahvin tuoksun. Tuo dokumentti avasi omat silmäni näkemään, miten mätä nykyinen pankkijärjestelmämme (ns. fiat-järjestelmä) on. Englannissa tehdyn tutkimuksen mukaan iso osa ihmisistä luulee edelleen, että pankki toimii siten, että se lainaa edelleen asiakkaiden sinne tallettamaa rahaa. Näinhän ei ole vuosikymmeniin enää ollut, vaan nykyisessä pankkijärjestelmässä pankin "tulot" koostuvat lainojen velkakirjoista, joita vastaan pankit luovat tyhjästä bittirahaa, jota antavat sitten laina-asiakkailleen.
Fiat-järjestelmä on mahdollistanut saman ahneuden ja häikäilemättömän oman edun tavoittelun pesimisen koko pankkijärjestelmäämme. Onhan mahtavaa johtaa vailla omaa taloudellista vastuunkantoa liikelaitosta, jolla on lain sallima oikeus painaa omaa rahaa. Paitsi, ettei sen rahan tekemiseen tarvita edes painokonetta, riittää kun osaa painaa enteriä. Monopolia on varmasti kivaa pelata toisten rahoilla - ja jos kakka osuu tuulettimeen, niin tiedossa ovat joka tapauksessa miljoonaluokan erorahat. Koko fiat-järjestelmä on kuin valtava pyramidihuijaus, jonka huipulla pankkien ja suuryritysten johtajat ottavat Roope Ankan tavoin joka-aamuisia kultakylpyjään, ja jonka pohjalla istuvat tavikset, sinä ja minä. Ja mitä me teemme? Olemme näille pankeille raskaissa veloissa lähes koko elämämme ja maksamme korkoineen asuntolainaamme. Sillä ostimme asunnon, jonka hankintahinta on pompannut pilviin juuri samaisen järjestelmän ansiosta.
Nykyinen täysin holtiton ja suitsimaton markkinatalous ei edes ole sitä puhtaimmillaan, vaan se on pikemminkin suunnitelmataloutta, jossa tämän kaiken moraalittomuuden mahdollistavat kansalliset ja kansainväliset lait ja sopimukset. Valtiot suorastaan siunaavat sen rosvoamisen, mitä pankit ja suuryritykset harjoittavat. Onneksi on olemassa poikkeuksia, kuten Brasilia, jossa pankkien johtohenkilöt on tehty omalla taloudellaan osavastuullisiksi johtamiensa liikelaitoksen toiminnasta. Kuulemani mukaan tämä on rauhoittanut Brasilian rahamarkkinoita huomattavasti.
Voiko tällainen järjestelmä, jossa suurin osa maailman vauraudesta keskittyy muutaman prosentin käsiin, elää ja porskuttaa ikuisesti? Ei tietenkään voi, ja odotankin kauhulla sitä globaalia lamaa, mihin tämä valtava talouskupla pallomme syöksee sitten, kun se aikuisten oikeasti puhkeaa. Ainut toivonkipinä on, että sen maailmanpalon tuhkasta nousee uusi Feenix-lintu, joka lentäisi oikeudenmukaisemmin siivin kuin tämä nykyinen talouden haaskalintu.
perjantai 24. elokuuta 2012
Narsismi: ihmisyyden musta aukko
Tämänkertaisen vuodatuksen kirvoitti tämä uutinen ja tämä "musiikkikappale.
Yhteiskuntamme arvomaailma tuntuu liukuvan päivä päivältä enemmän kaikennielevän narsismin suuntaan. Kaikkialla kuuluu "minä, mä, mulle ensin". Oman elämänsä sankareita, menestyjiä ja muille paskat haistattavia ihannoidaan ja kadehditaan. Eläinrääkkäysuutinen on vain jäävuoren pintaa: vanhemmuus tuntuu monelta olevan myöskin pahemman kerran hukassa. Päivittäin saa lukea, paitsi eläinten, myös lasten heitteillejättötapauksista. Tosi-TV ja keltainen lehdistö suoltavat silmille toinen toistaan patologisempia tapauksia, näitä omassa haavemaailmassaan eläviä johannatukiaisia, kiinteistökaisoja ja viidakontissitähtösiä. Minussa tapaukset herättävät ensin lähinnä sääliä, sitten suuttumusta. Suuttumusta siitä, miten joku jossain televisioyhtiössä tai lehden toimituksessa voi päättää, että tämä kiinnostaa meitä.
DSM-IV:n mukaan narsistisen persoonallisuushäiriön diagnostiset kriteerit ovat sellaiset, että vähintään viiden seuraavista on täytyttävä:
Käsi pystyyn, kuinka moni tuntee lähipiirissään tai julkisuudesta henkilön tai henkilöitä, jotka täyttävät kirkkaasti nämä kriteerit?
Narsisteja on aina ollut ja aina tulee olemaan, mutta näen huolestuttavana kehityksenä eräänlaisen "yhteiskunnallisen narsismin", kollektiivisen itseensä käpertymisen kulttuurin. Narsismi on kuin ihmisyyden musta aukko: se kantaa huolta vain omastaan ja osaa vain ottaa, ei milloinkaan antaa. Onneksi näen ympärilläni myös ihmisiä, joilta löytyy pyyteetöntä auttamisenhalua. Se pitää minut kiinni uskossa ihmisyyteen.
Yhteiskuntamme arvomaailma tuntuu liukuvan päivä päivältä enemmän kaikennielevän narsismin suuntaan. Kaikkialla kuuluu "minä, mä, mulle ensin". Oman elämänsä sankareita, menestyjiä ja muille paskat haistattavia ihannoidaan ja kadehditaan. Eläinrääkkäysuutinen on vain jäävuoren pintaa: vanhemmuus tuntuu monelta olevan myöskin pahemman kerran hukassa. Päivittäin saa lukea, paitsi eläinten, myös lasten heitteillejättötapauksista. Tosi-TV ja keltainen lehdistö suoltavat silmille toinen toistaan patologisempia tapauksia, näitä omassa haavemaailmassaan eläviä johannatukiaisia, kiinteistökaisoja ja viidakontissitähtösiä. Minussa tapaukset herättävät ensin lähinnä sääliä, sitten suuttumusta. Suuttumusta siitä, miten joku jossain televisioyhtiössä tai lehden toimituksessa voi päättää, että tämä kiinnostaa meitä.
DSM-IV:n mukaan narsistisen persoonallisuushäiriön diagnostiset kriteerit ovat sellaiset, että vähintään viiden seuraavista on täytyttävä:
- suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan;
- keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta;
- uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot;
- vaatii korostunutta ihailua;
- oikeus erityiskohteluun;
- muiden hyväksikäyttö;
- empatian puute;
- kateus (tai uskoo muiden kadehtivan häntä); ja
- ylimielisyys ja röyhkeys.
Käsi pystyyn, kuinka moni tuntee lähipiirissään tai julkisuudesta henkilön tai henkilöitä, jotka täyttävät kirkkaasti nämä kriteerit?
Narsisteja on aina ollut ja aina tulee olemaan, mutta näen huolestuttavana kehityksenä eräänlaisen "yhteiskunnallisen narsismin", kollektiivisen itseensä käpertymisen kulttuurin. Narsismi on kuin ihmisyyden musta aukko: se kantaa huolta vain omastaan ja osaa vain ottaa, ei milloinkaan antaa. Onneksi näen ympärilläni myös ihmisiä, joilta löytyy pyyteetöntä auttamisenhalua. Se pitää minut kiinni uskossa ihmisyyteen.
torstai 19. heinäkuuta 2012
Oikeansuuntaista kehitystä
Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että tuoreimman tutkimuksen mukaan kirkkohäiden suosio on romahtanut entisestään. Tänä vuonna Helsingissä vihityistä jo 57 prosenttia on halunnut siviilivihkimyksen, ja yli puolet vihityistä myös Espoossa ja Vantaalla. Myös kirkkoon kuuluvista yhä suurempi osa ei halua lapselleen kirkollista kastetta.
Kirkon tutkimuskeskus on tehnyt asiasta ja sen seurauksista kiperää (ja varmasti myös kipeää) analyysiä: perinteisestihän ylivoimaisesti suurin osa kirkkoon kuuluvista on kertonut pääsyyksi tärkeät ihmisen elämään liittyvät juhlat: kasteen, konfirmaation, häät ja hautajaiset. Sen sijaan kirkon opillista puolta kohtaan kiinnostus on ollut vuosi vuodelta vähenevää. Nyt jos myös kirkollisten toimitusten suosio on romahtamassa, ennustaa Kirkon tutkimuskeskus kiihtyvää eroamisbuumia.
Kehitys on mielestäni oikeansuuntainen, ja ainoa looginen päätös sille on, että evankelilaisluterilaisen kirkon kansankirkkoasema ja sen myötä myös älytön historiallinen jäänne, verotusoikeus, lopun viimeksi lakkautetaan.
Kirkon tutkimuskeskus on tehnyt asiasta ja sen seurauksista kiperää (ja varmasti myös kipeää) analyysiä: perinteisestihän ylivoimaisesti suurin osa kirkkoon kuuluvista on kertonut pääsyyksi tärkeät ihmisen elämään liittyvät juhlat: kasteen, konfirmaation, häät ja hautajaiset. Sen sijaan kirkon opillista puolta kohtaan kiinnostus on ollut vuosi vuodelta vähenevää. Nyt jos myös kirkollisten toimitusten suosio on romahtamassa, ennustaa Kirkon tutkimuskeskus kiihtyvää eroamisbuumia.
Kehitys on mielestäni oikeansuuntainen, ja ainoa looginen päätös sille on, että evankelilaisluterilaisen kirkon kansankirkkoasema ja sen myötä myös älytön historiallinen jäänne, verotusoikeus, lopun viimeksi lakkautetaan.
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Kahdeksan minuuttia Higgsiä
Suurin osa fysiikasta ei ole mitään iisiä seurattavaa, ja fysiikan alojen joukossa alkeishiukkasfysiikka on kvanttikenttäteorioineen ja nollaenergioineen varmaankin suurelta osin epäintuitiivisinta luettavaa, mitä kuvitella saattaa. Siksi iloitsen aina suuresti voidessani esitellä tätä vaikeaa tieteenalaa onnistuneesti popularisoivia lähteitä.
Higgsin hiukkasen löytyminen on poikinut koko joukon hyviä yrityksiä kertoa "kadunmiehellekin", mistä on kyse, ja tässä on ehkä toistaiseksi paras löytämäni: hiukkasfyysikko Daniel Whiteson selittää animoiduin kuvin, mistä koko touhussa oikein on kyse. Suosittelen lämpimästi!
tiistai 17. heinäkuuta 2012
Mikä ihmeen higgslover?
Mistä noin kummallinen osoite blogille?
higgslover.blogspot.fi ei liene niitä ihan helpoimmin aukeavia juttuja, mutta valveutunut lukija huomannee, mistä on kyse. Sen verran on uutista Higgsin hiukkasesta viime aikoina tuutattu, että vähemmänkin fysiikkaa opiskellut on ainakin hajulla siitä, mitä ihmettä tiedemaailma nyt oikein kohisee ja kuohuu.
Kyse on tietenkin Higgsin bosonista, tuosta tähän sateiseen kesään saakka enemmän tai vähemmän hypoteettisesta alkeishiukkasmaailman karkulaisesta, jota eri fyysikkoryhmät (etupäässä Tevatron Fermilabissa sekä LHC CERN:issä) ovat jo vuosia suurilla leluillaan, joita myös hiukkaskiihdyttimiksi kutsutaan, metsästäneet. Kuten tunnettua on, 4.7.2012 kaksi LHC:n ilmaisinryhmää, ATLAS ja CMS, ilmoittivat löytäneensä hiukkasen, jota he kuvailivat termillä a higgslike particle. Tämän hiukkasen massa on 125,3 GeV, ja löydön todennäköisyys on ns. 5σ, mikä tarkoittaa, että havainnot ovat oikeita 99,99995% todennäköisyydellä. Tähän asti havaitut hiukkasen ominaisuudet ovat myös linjassa hiukkasfysiikan standardimallin kanssa ja tukevat oletusta siitä, että kyseessä todella on Higgsin bosoni.
Hiukkasfysiikan maailmassa viittä sigmaa pidetään alarajana tieteellisesti uskottavalle hiukkashavainnolle, ja siksi päivämäärä 4.7.2012 jää virstanpylvääksi modernin fysiikan historiassa.
Mikä ihmeen Higgsin bosoni? ovat monet kyselleet. Käymättä sen tarkemmin käsiksi yksityiskohtiin sanottakoon vain, että ko. hiukkanen on oleellisen tärkeä standardimallin uskottavuudelle, koska se selittää mm. sen, mikä aiheuttaa massan joillekin hiukkasille (mm. elektronille), mutta ei toisille (kuten fotonille). Itse asiassa Peter Higgsin teorian avulla ymmärrämme syvällisesti, mitä "massa" oikeastaan on!
Olen aiemmalta koulutukseltani fyysikko ja siksi aina ja ikuisesti kiinnostunut kaikesta, mitä tieteessä yleensä, mutta erityisesti fysiikan saralla tapahtuu. Siksi olin suunnattoman innostunut, kun LHC 10.9.2008 ensimmäisen kerran käynnistettiin. Tiesin, että riippumatta siitä, mitä se löytää tai on löytämättä (tieteessä ns. negatiivinenkin löydös voi johtaa mullistuksiin, vrt. vaikkapa Michelson-Morleyn koe), sen avulla tullaan tekemään uutta fysiikkaa. Lupasin kuitenkin itselleni, että mikäli Higgsin bosoni tullaan löytämään, teetän itselleni tapauksen muistoksi nörteistä nörteimmän T-paidan.
Ja lupauksethan on pidettävä!
Nobel-fyysikko Leon Lederman sattui aikoinaan kieli poskessa kutsumaan Higgsin bosonia kirjassaan God particleksi. Koska olen kipeän tietoinen fundis-uskovaisten täydellisestä tiedelukutaidottomuudesta ja ehtymättömästä luovuudesta tahallisen väärintulkinnan ei-niin-ansiokkaalla saralla, ei minua suuresti hämmästyttänyt tämä sosiaalisessa mediassa syntynyt myrsky vesilasissa. Ajattelin sitten, että blogin nimessä voisin itse asiassa aivan hyvin viitata (jälleen kieli poskessa) niihin lukemattomiin godlover.xxx.yyy -blogeihin, joita blogistan on pullollaan.
Blogin osoite on siis virtuaalinen kumarrus sekä Peter Higgsin teoreettiselle työlle että lukuisten tiedemiesryhmien vuosikymmenten käytännön uurastukselle. Samalla se kuitenkin on tietoinen pyllistys kaikelle sille tieteen ja tieteellisen menetelmän halveksunnalle ja vääristelylle, jota pahimmat ääriuskonnolliset ryhmittymät ja yksittäiset ihmiset harrastavat.
higgslover.blogspot.fi ei liene niitä ihan helpoimmin aukeavia juttuja, mutta valveutunut lukija huomannee, mistä on kyse. Sen verran on uutista Higgsin hiukkasesta viime aikoina tuutattu, että vähemmänkin fysiikkaa opiskellut on ainakin hajulla siitä, mitä ihmettä tiedemaailma nyt oikein kohisee ja kuohuu.
Kyse on tietenkin Higgsin bosonista, tuosta tähän sateiseen kesään saakka enemmän tai vähemmän hypoteettisesta alkeishiukkasmaailman karkulaisesta, jota eri fyysikkoryhmät (etupäässä Tevatron Fermilabissa sekä LHC CERN:issä) ovat jo vuosia suurilla leluillaan, joita myös hiukkaskiihdyttimiksi kutsutaan, metsästäneet. Kuten tunnettua on, 4.7.2012 kaksi LHC:n ilmaisinryhmää, ATLAS ja CMS, ilmoittivat löytäneensä hiukkasen, jota he kuvailivat termillä a higgslike particle. Tämän hiukkasen massa on 125,3 GeV, ja löydön todennäköisyys on ns. 5σ, mikä tarkoittaa, että havainnot ovat oikeita 99,99995% todennäköisyydellä. Tähän asti havaitut hiukkasen ominaisuudet ovat myös linjassa hiukkasfysiikan standardimallin kanssa ja tukevat oletusta siitä, että kyseessä todella on Higgsin bosoni.
Hiukkasfysiikan maailmassa viittä sigmaa pidetään alarajana tieteellisesti uskottavalle hiukkashavainnolle, ja siksi päivämäärä 4.7.2012 jää virstanpylvääksi modernin fysiikan historiassa.
Mikä ihmeen Higgsin bosoni? ovat monet kyselleet. Käymättä sen tarkemmin käsiksi yksityiskohtiin sanottakoon vain, että ko. hiukkanen on oleellisen tärkeä standardimallin uskottavuudelle, koska se selittää mm. sen, mikä aiheuttaa massan joillekin hiukkasille (mm. elektronille), mutta ei toisille (kuten fotonille). Itse asiassa Peter Higgsin teorian avulla ymmärrämme syvällisesti, mitä "massa" oikeastaan on!
Olen aiemmalta koulutukseltani fyysikko ja siksi aina ja ikuisesti kiinnostunut kaikesta, mitä tieteessä yleensä, mutta erityisesti fysiikan saralla tapahtuu. Siksi olin suunnattoman innostunut, kun LHC 10.9.2008 ensimmäisen kerran käynnistettiin. Tiesin, että riippumatta siitä, mitä se löytää tai on löytämättä (tieteessä ns. negatiivinenkin löydös voi johtaa mullistuksiin, vrt. vaikkapa Michelson-Morleyn koe), sen avulla tullaan tekemään uutta fysiikkaa. Lupasin kuitenkin itselleni, että mikäli Higgsin bosoni tullaan löytämään, teetän itselleni tapauksen muistoksi nörteistä nörteimmän T-paidan.
Ja lupauksethan on pidettävä!
Nobel-fyysikko Leon Lederman sattui aikoinaan kieli poskessa kutsumaan Higgsin bosonia kirjassaan God particleksi. Koska olen kipeän tietoinen fundis-uskovaisten täydellisestä tiedelukutaidottomuudesta ja ehtymättömästä luovuudesta tahallisen väärintulkinnan ei-niin-ansiokkaalla saralla, ei minua suuresti hämmästyttänyt tämä sosiaalisessa mediassa syntynyt myrsky vesilasissa. Ajattelin sitten, että blogin nimessä voisin itse asiassa aivan hyvin viitata (jälleen kieli poskessa) niihin lukemattomiin godlover.xxx.yyy -blogeihin, joita blogistan on pullollaan.
Blogin osoite on siis virtuaalinen kumarrus sekä Peter Higgsin teoreettiselle työlle että lukuisten tiedemiesryhmien vuosikymmenten käytännön uurastukselle. Samalla se kuitenkin on tietoinen pyllistys kaikelle sille tieteen ja tieteellisen menetelmän halveksunnalle ja vääristelylle, jota pahimmat ääriuskonnolliset ryhmittymät ja yksittäiset ihmiset harrastavat.
Vanhoja tekstejä
Näin aluksi lisään blogiini vanhoja kirjoituksiani, joita kirjoittelin muutama vuosi sitten erääseen blogipalveluun, joka taitaa olla jo kuollut ja kuopattu. Aihepiiri on vahvasti maailmankatsomushenkinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)