perjantai 9. marraskuuta 2007

Darwinismi ja Jokelan surmat


Raflaava otsikko on juuri sitä, miksi se on tarkoitettukin: raflaava, ylilyövä. Tämänpäiväisen kirjoitukseni kirvoitti se, että tietyt tahot ovat jo muotoilleet Jokelan 7.11.2007 tapahtuneista järkyttävistä koulusurmista omat olkiukkonsa, joilla ajavat omaa agendaansa. Tässä pari esimerkkiä: Älykkään suunnitelman idea -sivustolla (eli Intelligent Designia mainostavalla saitilla) ja jopa rankemman puolen kreationismihömppää edustavalla Answers in Genesis -sivustolla saamme nauttia näiden hörhöjen hengentuotoksista.

Mielestäni molemmat kirjoitukset edustavat kreationistien tyyliä "parhaimmillaan", Niissä toistetaan samoja, moneen kertaan kumottuja mantroja "faktatietoina" ja rakennellaan iloisesti olkiukkoja pahojen darwinistien maailmankuvasta. Molempien kirjoitusten pääpointtina näyttää olevan se, että niissä käytetään yksittäisen, pahasti häiriintyneen ja useita erilaisia filosofisia aatesuuntauksia päässään valikoivasti sekametelisopaksi keitelleen nuoren harhaista aatemaailmaa esimerkkinä evoluution todelliseksi tieteelliseksi teoriaksi hyväksyneiden ihmisten kohtalosta. Mielestäni kumpikaan artikkeli ei edes ansaitsisi julkista kriittistä tarkastelua, mutta menköön tämän kerran. Oion seuraavassa hiukan artikkelien törkeimpiä virheväittämiä.

AiG = Answers in Genesis -sivusto
Äsi = Älykkään suunnitelman idea -sivusto

AiG: Finland, like many other European nations, used to be very Christian in its culture. They still have a Nordic blue cross on the flag of their country.

Vapaa-ajattelijain liiton sivuilla on Suomen lipun historiasta erittäin mielenkiintoinen keskusteluketju. Erityisesti veksillologi Ossi Raivion kirjoitukset ketjussa ovat valaisevia: Suomen lipun alkuperä on pohjoismainen, mutta se ei ole suora jäljennös tanskan ristilipusta, jolla on kristillinen alkuperä (Suomen lippu viittaa nimenomaan Ruotsin lippuun, jossa on suorakaiteen muotoiset tangonpuoleiset kentät, eikä Tanskan lippuun, jossa nuo kentät ovat neliönmuotoiset).  Myöskään siniristilipun risti ei heraldisesti ajateltuna ole lähtökohtaisesti kristillinen symboli, vaan poikkisakaran sijoittelu lipun keskipisteestä tangon suuntaan on ainoastaan optinen keino, jolla liehuvassa lipussa (jonka päästä osa jää näkymättömiin liehuessaan) oleva kuvio - symmetrinen risti - saadaan näkymään optisesti keskellä.

(Kuka muuten tiesi, etteivät sininen ja valkoinen lipussamme viittaa mihinkään taivaaseen ja pilviin, vaan Venäjän laivaston väreihin?)

Suomen lipun syntyvaiheissa ei sen kristillistä viittausta haluttu nimenomaisesti kieltää, mutta se ei suinkaan tee kyseisen tunnuksen käytöstä uskonnollisesti motivoitua. Tanskan ja Ruotsin lippujen ristit ovat kiistatta kristinuskon vaikutuksesta syntyneitä. Sen sijaan uskonnollinen aspekti oli melko tavalla taka-alalla, kun Suomelle hankittiin lippua.

Eduskunnan asiakirjojen sekä Eero Snellmanin, Bruno Tuukkasen ja muidenkin asian ympärillä pyörineiden henkilöiden päiväkirjamerkitöjen, kirjeiden ja haastattelujen perusteella Suomen lipun risti on ensisijaisesti viittaus Suomeen yhtenä Pohjoismaana.

Äsi: Monet Auvisen kommentit näyttävät olevan kuin suoraan Darwinin ja esim. Dawkinsin ajattelusta...

Tähän en voi todeta muuta kuin että kirjoittaja ei näytä olevan lainkaan perillä Darwinin sen kummemmin kuin Dawkinsinkin ajattelusta.

AiG: But over the years, evolutionism began to infiltrate in schools, universities and so on. Evolutionism denies that that the Bible is God's Word and that God is the final authority.  Instead it raises up man to be the supreme authority.

Klassinen esimerkki olkiukosta. Evoluutioteoria ei tee ainuttakaan väitettä Raamatusta eikä Jumalasta tai jumalista. Evoluutioteoria ei myöskään nosta ihmistä miksikään ylimmäksi auktoriteetiksi.

Äsi: Moni darvinisti on ilmaissut mielipiteensä siitä että ihmisillä ei ole kehitysopin alla erikoisasemaa tai edes arvoa. 

Tässä onkin Darwinin kehitysopin ydin - että millään eliölajilla täällä ei ole erityisasemaa tai (evolutiivisessa mielessä) erityisarvoa, vaan kaikkien lajien populaatiot kehittyvät evoluution yhtenäisten ja yksinkertaisten periaatteiden mukaisesti - mutta miten tämä kirjoittajan mielestä oikein liittyy Jokelan koulusurmiin, se jää kyllä mysteeriksi.

Huomatkaa muuten tämän IDeistin kirjoituksen ristiriita AiG:n kirjoituksen välillä! Edellisessä väitetään, että evolutionisti nostaa ihmisen luomakunnan kruunuksi. Nämä porukat eivät siis pysty olemaan yhtä mieltä edes siitä, millaisia olkiukkoja evolutionisteista milloinkin tekisivät.

AiG: In such a religion, if God is left out, then the only other option for supreme authority is man. If that is the case, then each person can determine what is right and wrong in his or her own eyes. In this little town in Finland, this is exactly what the gunman did, with no regard for human life.

Tämä on aika säälittävää yritystä laittaa koulusurmat evolutionistien syyksi. Ensinnäkin, jos Jumala jätetään pois yhtälöstä, niin miksi ihmeessä ihmisen muka pitäisi astua tilalle? En minä väitä, että ihminen on luomakunnan kruunu. Mielestäni ihan yhtä hyvin sen roolin voisi ansaita vaikka valtameren syvyyksissä hapettomissa oloissa elävä bakteeri, joka on sopeutunut vihamieliseen elinympäristöönsä täydellisesti ja elää sen kanssa sopusoinnussa. Sen sijaan edelleenkään evoluutio ei tee minkäänlaisia arvotuksia eri eliölajien paremmuudesta muutoin kuin siinä mielessä, että toisinaan ja tietyissä olosuhteissa jokin eliölaji tulee joksikin aikaa muita paremmin sopeutuvaksi jossain elinympäristössä ja saa valintaedun.

Jos jotakin aatesuuntausta pitäisi kritisoida ihmisen nostamisesta muiden eliölajien yläpuolelle, niin siihen syyllistyy kyllä erityisesti nimenomaan kristinusko.

Äsi: On totta että kehitysopista ja materialismista ei aukottomasti seuraa väkivaltaisia tekoja. Väkivalta arvottomia (materialismin mukaan, oikeasti erittäin arvokkaita) ihmisiä kohtaan on kuitenkin luonteva johtopäätös kyseisistä käsityksistä, erityisesti perinteisten moraalikäsitysten syövyttyä.

Tämä on paapova yritys kertoa meille, että jos hylkäämme jumalallisen, kristillisen moraalin, ainoa looginen seuraus tästä on nihilismi ja misantropia. En katso tätä kohtaa sen arvoiseksi, että käyttäisin siihen enempää aikaa kuin tämän: lukekaa oma uskontunnustukseni ja päätelkää siitä, olenko nihilisti ja misantrooppi ja pidänkö ihmistä täysin arvottomana otuksena, jonka voi vaikka tappaa vailla omantunnon tuskia.

Tässä myöskin oletetaan, että maailmassa on olemassa joukko Oikeita Perinteisiä Moraalikäsityksiä, väite, jonka moraalirelativistit hylkäävät hyvinkin laajaan tutkimusaineistoon vedoten. Tästä enemmän ehkä myöhemmin.

AiG: This student professed to be a “Social Darwinist,” which is a fancy way of saying he held to the religion of evolution.

Tähän mennessä bullshit-mittarini huutaa jo punaista. Katsotaanpa, mitä Wikipedialla on sanottavaa sosiaalidarwinismista:

"Sosiaalidarwinismi on löyhä sarja teorioita, joiden mukaan Charles Darwinin evoluutioteorian luonnonvalinnan lakeja tulee soveltaa yhteiskuntaan. Sosiaalidarwinismi lähtee siitä olettamuksesta, että koska luonnossa evoluutio ja olemassaolon taistelu karsii heikoimmat pois ja tuottaa kokonaisuuden kannalta parhaimman tuloksen, myös yhteiskunnassa rajoittamaton kilpailu, olemassaolon taistelu tuottaa kokonaisuuden kannalta yhteiskunnallisesti parhaan tuloksen."

(Huomatkaa muuten, että sosiaalidarwinismi ei suinkaan ollut Darwinin itsensä tukema aatesuuntaus: "Darwin ei koskaan väittänyt, että luonnonilmiöiden olemassaolo tarkoittaisi sitä, että ne ovat moraalisesti toivottavia tai että niitä olisi edistettävä asioihin puuttumalla. Darwin itse asiassa totesi, että luonnonvalinta karsii tasapuolisesti sekä heikoista että vahvoista. Tämä taas ei soveltunut sosiaalidarwinistien vahvemman oikeus -maailmankuvaan.")

Äsi: On surullista, että Auvinen ei kyseenalaistanut omaksumaansa kehitysoppia ja materialismia. Vaikka nämä kannat ovat melko huonoissa kantimissa, niiden kritiikki ei juuri saa panostusta eikä näkyvyyttä yhteiskunnassamme, joten ei ole ihme jos useat nuoret hyväksyvät nuo kannat varmoina tieteen totuuksina.

Jälleen kerran esitetään viittauksia hämäriin tieteellisiin ja yhteiskunnallisiin salaliittoihin, jonka seurauksena evoluutiokriittiset teoriat eivät saa kannatusta. Tosiasia on kuitenkin se, että evoluutio on ollut jo toistasataa vuotta paras tieteellinen teoria selittämään lukemattomat havainnot, ja se on niin lähellä tieteellistä teoriaa kuin voi olla. Mikä tahtoo sanoa, että sekin lentää romukoppaan, mikäli löytyy paremmin havaintoihin sopiva teoria. Sellainen ID ei suinkaan ole - se ei ole tieteellinen teoria lainkaan, vaan pelkkä nolosti naamioitu yritys luoda maailmanlaajuinen teokratia, jossa raamatunmukainen kreationistinen opetus on ainoa sallittu kouluaine.

AiG: Darwin’s teachings have influenced many in the past, such as Hitler, who tried to get Nazi Germany to conform to evolution.

Tässä kohtaa en pysty enää jatkamaan Answers in Genesiksen artikkelin lukemista, sillä naurulihakseni alkavat tämän natsikortin kohdalla olemaan jo liian kipeät. Voin vain todeta, että AiG ei yllättänyt tälläkään kertaa, mikä ei ollut yllätys.

Katsotaanpa, olisiko Äis:llä sen sijaan jotain uutta sanottavaa:

Äis: Onko ihme että kun nuorille opetetaan että he ovat vain eläimiä, osa heistä myös toimii tämän mukaisesti? Siinä missä opettava ikäluokka on saanut kasvatuksen kristillisemmässä yhteiskunnassa, osa nuorista kyseenalaistaa kristinuskon ohella myös sen hedelmät, esimerkiksi ihmisarvon, tasa-arvon, tasapainoisen suvaitsevaisuuden, eläinarvon, ja oikean ja väärän. Mikäli et voi perustella ihmisarvoa ja oikeaa ja väärää, sinun on aika vaikea osoittaa Auvisen pääajatusten olevan vääriä.

No niin, ei siis mitään uutta. Tiivistetäänpä moraalirelativistin vastaus näihin pointteihin:


  • Sen, että evoluutioteoria opettaa, että olemme eliölaji muiden joukossa, pitäisi opettaa meille nöyryyttä ja kunnioitusta muita eliölajeja ja ympäristöämme kohtaan. Tämä "olemme vain apinoita joten käyttäytykäämme sen mukaisesti" -hölynpöly on paitsi vanha kikka, myös erittäin loukkaava ja biosfääriämme epäkunnioittava asenne ja juuri esimerkki siitä, miten kristinusko nostaa ihmisen paremmaksi kuin kaikki muut eliölajit, ja siksi oikeutetuksi muokkaamaan ympäristöään mielivaltaisesti, muista eliölajeista piittaamatta.
  • Kristinuskolle täysin ansiotonta arvonnousua ja historiallisessa valossa myös aika hölmöä on väittää, että mm. ihmisarvo, tasa-arvoaate, suvaitsevaisuus ja oikean ja väärän taju olisivat sen ansiota. Suvaitsevaisuutta ei Raamatusta juurikaan löydy. Ihmisarvo ja tasa-arvon ajatus ovat kristillisiä kulttuureita paljon vanhempia, ja toistaalta kumpaakin periaatetta on kristillisissä yhteiskunnissa sorrettu ja sorretaan edelleen - esimerkkejä löytyy lukemattomia.
  • Väittämä, että ainoastaan kristinuskolla voidaan perustella ihmisarvo ja oikean ja väärän taju, on mieletön. Minulle ihmisarvo on "pyhä", koska omassa moraalikoodistossani niin vain on, ja koska haluan noudattaa ympäröivän yhteiskunnan moraalikoodistoa, jossa ihmisarvo on "pyhä". Minulle siis ihmisarvo on absoluutti, mutta ei suinkaan jumalallista alkuperää.

Kaiken kaikkiaan ei ollut mikään yllätys, että nuoren, häiriintyneen henkilön nietzscheläistä yli-ihmisajattelua, nihilismiä, totalitarismia ja sosiaalidarwinismia yhdistelevästä maailmankuvasta rakennellaan olkiukkoja, ja niillä yritetään muodostaa lapsellisia hyökkäyksiä evoluutioteoriaa ja ateismia kohtaan.